Lassi Jääskeläinen Ajatuksia Lohjalta

Rahaa kyllä piisaa, mutta ei Y-junaan

Hallitus aikoo lopettaa Y-junan ja tukun muita valtion tukemia junayhteyksiä. Toimilla on tarkoitus kerryttää yhteensä 12 miljoonaa euroa säästöä. Keskustalainen liikenneministeri Anne Berner perustelee lakkauttamista sillä, että valtiolla ei ole enää varaa tukea julkista liikennettä nykyisessä mittakaavassa.

Julkisen liikenteen tukemista voisi monen muun syyn lisäksi perustella ympäristönäkökulmalla. Rahaa ympäristöä säästävän junaliikenteen tukemiseen 12 miljoonalla ei kuulemma ole, mutta samaan aikaan valtiolla on varaa käyttää satoja miljoonia euroja vuodessa tuulivoiman syöttötariffiin, joka on käytännössä muodostunut rikkaiden raha-automaatiksi ja jonka ympäristövaikutus on olematon. Hallituksenkin oli alun perin tarkoitus lopettaa tuki uusien voimaloiden osalta, mutta se perui lopulta päätöksen tuntemattomasta syystä.

Samaan aikaan valtiolla on myös varaa tukea ”biotaloutta” sadoilla miljoonilla euroilla ja ylläpitää järjestelmää, jossa maataloustukia maksetaan Suomessa arviolta yhteensä kolme miljardia euroa vuodessa. Maatalouden tukemiseen käytettävä raha itse asiassa kasvaa hallituksen toimien myötä entisestään.

Ylipäätänsä koko junavuorojen lakkauttamisen säästövaikutus on kyseenalainen, koska liikenneyhteyksien heikentyminen näivettää siitä kärsivien kuntien kehitystä ja pahentaa entisestään pääkaupunkiseudun asuntokriisiä. Tästäkin koituu helposti pitkällä aikavälillä koko säästöä isompi lasku.

On selvää, että mitään tarvetta junavuorojen lakkauttamiseen ei ole. Se on arvovalinta, jossa ollaan päädytty mieluummin jatkamaan rahan jakamista rikkaille kuin mahdollistamaan autottomien eläminen tietyissä kunnissa. Selvää on myös, että päätöstä ei olisi ikinä tapahtunut jos SDP olisi hallituksessa.

Olisi myös yksi vaihtoehtoinen tapa rahoittaa Y-juna. Se olisi nimittäin se, että hallitus luopuisi harmaan talouden torjuntaan kohdistuvasta kuuden miljoonan euron leikkauksesta, jonka hallitus itse budjetissaan arvioi vähentävän valtion takaisin saamaa rikoshyötyä 15 miljoonalla. Tappiolla rahoittaisi helposti muun muassa Y-junan, mutta ilmeisesti hallituksesta ja etenkin liikenneministeriöstä löytyy tällä hetkellä enemmän verosuunnittelun kuin valtiontalouden ja liikenteen osaamista.

Julkaistu mielipidekirjoituksena 3.10. Länsi-Uusimaassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Oscari Wirola

Suora tuki yrityksille 1,3 miljardia, yritysten tuet erilaisina verohelpotuksina 6 miljardia ja maatalouden tuki noin 3 miljardia. Yhteensä hyvin reilut 10 miljardia euroa eli noin 1/5 osa budjetin menoista.

Niin, että kyllä sitä rahaa on!

Käyttäjän LassiJskelinen kuva
Lassi Jääskeläinen

Niin ja autoveron leikkaamiseenkin löytyy se 200 miljoonaa, mutta sitten 12 miljoonaa ei löydykään julkiseen liikenteeseen. Rikkaille bemareita halvalla, köyhiltä junayhteydet pois.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Piti tämäkin nähdä. Keskusta leikkaa maakuntien palveluita. Mihin jäi aluepolitiikka?

Käyttäjän LassiJskelinen kuva
Lassi Jääskeläinen

Ilmeisesti yksityistäminen ajaa senkin edelle.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Miljonääri-Jussin huoneentaulussa ei ole Alkion alkiota, siellä on veroasiantuntija Wahlroos Ruotsista.

Käyttäjän LassiJskelinen kuva
Lassi Jääskeläinen Vastaus kommenttiin #7

Tältä alkaa näyttää. Saa nähdä romahtaako kepun kannatus seuraavassa gallupissa. Viime gallupissa ei ollut mukana mitään näistä viimeaikaisista hallitukseen osuvista kohuista ja käänteistä.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä Vastaus kommenttiin #8

Ei se mihinkään romahda. Kepulainen moraali on Iso osa tätä yhteiskuntaa.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Y-junan lakkauttaminen on ministeri Anne Bernerin (kesk) ratkaisu eikä varmaankaan mikään ideologinen kysymys koko hallitukselle. Y-junan lakkauttamisella ei ajatella saavutettavan 15 miljoonan euron säästöjä vaan ehkä miljoonan verran vuodessa, mikä sekin on kyseenalaista.

Y-junan lakkauttaminen olisi erittäin törkeää siuntiolaisia koululaisia taikka vähävaraisia Karjaalla ja lähialueella oleskelevia kohtaan. Y-juna on kohtuuhintainen tapa liikkua koko ABCDEFG -vyöhykkeellä, mikä on varsin laaja.

Kokoomuslaiset eivät ehkä tykkää Y-junasta, kun junat ovat niin vanhojakin, mutta jotkut kepulaiset ja persut voisi hyvinkin saada vastustamaan lakkauttamista.(Matkustin tänään Y-junalla Karjaalta Pasilaan, ja koko matkan ajan tälläkin hiljaisen ajan vuorolla (lähtö 13.15) oli viimeisessä junaosastossa lisäkseni useampia muita matkustajia. Iltapäivisin Helsingin suunnasta tulee aina paljon koululaisia Siuntioon.)

Käyttäjän LassiJskelinen kuva
Lassi Jääskeläinen

Joo 12 miljoonaa on tosiaan tuo kaikista lakkautettavista junavuoroista saatava säästö. Pakko kyllä tässä joku strateginen näkökulma on olla takana, eihän tässä nimittäin ole yhtään mitään järkeä jos ajattelee kunnille koituvaa vahinkoa. Vaikka toisaalta moni muukin hallituksen päätös on kyllä täysin idioottimainen. Väittäisin kuitenkin, että tässä on enemmän tai vähemmän ideologinen tausta mukana eli halutaan helpottaa yksityisten tuloa junaliikenteeseen, mitä nyt näyttääkin että kaavaillaan pääkallopaikalla liikenneministeriössä.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Tuota jäin miettimään, että miten monta Y-junavuoroa voitaisiin kustantaa tuulivoiman tuella, joka jos mikä on ei vain tarpeetonta, vaan haitallista ja kilpailua vääristävää varojen käyttöä sähkön yhden tuotantomuodon tukemiseksi.

Käyttäjän LassiJskelinen kuva
Lassi Jääskeläinen

Jos oletetaan että Y-junan kustannus on kaksi miljoonaa vuodessa ja että tuulivoimatuki on 350 miljoonaa vuodessa kaikkinensa, silloin Y-junaa voitaisiin sillä rahalla mitä vuodessa törsätään tuulivoimatukeen ajaa 175 vuotta. Luvut lienevät aika lähellä totuutta.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Niinpä niin, krokotiilinkyyneleet valuvat lakkautettavan Y-vuoron vuoksi, mutta kukapa siellä pääkaupungissa edes muistaa, että muitakin junavuoroja ollaan lakkauttamassa?

Mutta, nehän ovat vain harvaan asutun "kepulandian" vuoroja, jotka joutaakin lakkauttaa, mokomat rahareiät.

Muuten, miksi sosialidemokraatit eivät tehneet mitään tuulivoimatuille ollessaan itse hallitusvastuussa neljä vuotta? Silloin, kun olisi aikuisten oikeasti voinut vielä tehdä asialle jotain. Toisin kuin nyt, kun kiintiö on täynnä eikä lupauksista voi perääntyä. Sopimussakot tulisivat aivan liian kalliiksi.

Käyttäjän LassiJskelinen kuva
Lassi Jääskeläinen

Kyllä minä tässä puhuin myös ihan kaikista lakkautettavista junavuoroista, kannattaisi lukea teksti ennen kuin kommentoi.

Mitä tulee syöttötariffiin niin asia ei ollut vielä niin selvä pari vuotta sitten. Toki olisi pitänyt terästäytyä jo silloin. Kuitenkin jos päätös olisi tehty heti vaalien jälkeen, säästöä olisi vielä saatu uusien voimaloiden osalta arviolta 200 miljoonaa vuodessa, jos siis tukihanat olisi lyöty kiinni kerralla. Sitä ei kuitenkaan tehty, ja se muuten oli SDP:n vaaliohjelmassa.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Tuulivoiman tuki kannattaa lopettaa, jos sopimussakot ovat pienemmät kuin mihin tuet rahamääräisesti nousevat. Nykytilanteessa noin miljardin sopimussakko on summaltaan jokseenkin sama kuin kolmen vuodet tukirahat. Oletan sakkojen nousevan korkeintaan muutamaan sataan miljoonaan, joten tuen lopetus kannattaa sitä paremmin, mitä varhemmin se toteutetaan.

Käyttäjän LassiJskelinen kuva
Lassi Jääskeläinen

Kyllä. Nyt tarvittaisiin lisää järjellistä matemaattista ajattelua. Hallitusta tuntuu kiinnostavan vain se että mikä on juuri seuraavan vuoden budjetti, vaikka ratkaisevaa on menojen ja kulujen tasapaino pitkällä aikavälillä. Ketään ei kiinnosta parisataa miljoonaa suuntaan tai toiseen budjetissa, vaan pitkän aikavälin näkymät.

Käyttäjän MattiParkkinen kuva
Matti Parkkinen

Y-junan lakkauttaminen on petos radan varren asukkaita kohtaan. Rahaa on sijoitettu nyt arvoaan menettäviin kiinteistöihin, työpaikkoihin on sitouduttu olettaen julkisen liikenteen toimivuuteen, kouluja käydään paljolti nykyisen junayhteyden varassa. Jotkut lapset joutuvaat jopa keskeyttämään koulunkäyntinsä tämän takia. Hallitukselle nämä "säästöt" ovat pieniä lukuja suuressa kokonaisuudessa, mutta koulunsa lopettavalle lapselle koko elämä.
Toinen asia on, että VR:ään liittyvillä linjojen lakkautustoimilla ei ole mitään tekemistä säästämisen kanssa. Kysymys on yhdestä askeleesta VR:n palvelujen yksityistämiseksi. Lakkautettavat yhteydet ovat päänavaus yksityisille toimijoille. Ilman lakkautettavia yhteyksiä yksityistä liikennettä ei voitaisi nykyisten sopimusten mukaan aloittaa vielä 10 vuoteen. Nyt Bernerin tarkoituksena on tarjota näitä yksityisille toimijoille jo tämän hallituskauden aikana. Englannissa yksityistämisen avulla (näin väitetään) on saatu aikaan entistä halvempaa junaliikennettä. Asukastiheydeltään 10 kertaa pienemmässä Suomessa tämä ei todennäköisesti ole lainkaan helppoa.

Käyttäjän MattiParkkinen kuva
Matti Parkkinen

Y-junan lakkauttaminen on petos radan varren asukkaita kohtaan. Rahaa on sijoitettu nyt arvoaan menettäviin kiinteistöihin, työpaikkoihin on sitouduttu olettaen julkisen liikenteen toimivuuteen, kouluja käydään paljolti nykyisen junayhteyden varassa. Jotkut lapset joutuvaat jopa keskeyttämään koulunkäyntinsä tämän takia. Hallitukselle nämä "säästöt" ovat pieniä lukuja suuressa kokonaisuudessa, mutta koulunsa lopettavalle lapselle koko elämä.
Toinen asia on, että VR:ään liittyvillä linjojen lakkautustoimilla ei ole mitään tekemistä säästämisen kanssa. Kysymys on yhdestä askeleesta VR:n palvelujen yksityistämiseksi. Lakkautettavat yhteydet ovat päänavaus yksityisille toimijoille. Ilman lakkautettavia yhteyksiä yksityistä liikennettä ei voitaisi nykyisten sopimusten mukaan aloittaa vielä 10 vuoteen. Nyt Bernerin tarkoituksena on tarjota näitä yksityisille toimijoille jo tämän hallituskauden aikana. Englannissa yksityistämisen avulla (näin väitetään) on saatu aikaan entistä halvempaa junaliikennettä. Asukastiheydeltään 10 kertaa pienemmässä Suomessa tämä ei todennäköisesti ole lainkaan helppoa.

Toimituksen poiminnat